Blogikirjoitus 4.10.2025 

Annikki Arponen

Miten harjoitella ykseyttä

Jo 150 vuoden ajan on ihmiskunnalle ollut tarjolla ikiaikaista viisautta kansainvälisen Teosofisen Seuran tarjoamassa muodossa.  Muitakin henkisyyden ja ihmisyydenymmärtämistapoja on ollut ja on edelleenkin tarjolla. Entisestä poikkeavasti virittynyt ikiaikaisen viisauden esittämistapa syntyy aina, kun tulee esiin uudenlainen henkinen tarve ihmiskunnassa. Tarpeen ilmenemismuodot voivat olla hyvinkin aluekohtaisia ja kulttuurisidonnaisia. Näin ollen tulee miettineeksi, millaiseen yhteiskuntaan ja maailmanaikaan syntyi Teosofinen Seura 150 vuotta sitten. Aika ja ihmiset olivat varmasti tuolloin erilaisia kuin nyt, samoin heidän kysymyksensä elämänsä tarkoituksesta.

Ikiaikainen viisaus ja viisaususkonnot osaavat tulla näkyviin meille ihmisille "eri kylki edellä" ajan ja paikan tarpeen mukaan. Näin ne tekevät myös ilmaantuessaan jokaisen yksilön elämään. Saatamme olla saman Teosofisen Seuran tai teosofisen looshin jäseniä, mutta tulleet mukaan eri paitsi eri syistä niin myös eri ovesta. Monet jäseneksi tulleet kertovat tarpeestaan löytää jotain muuta kuin mitä heille oli opetettu oman yhteisönsä kulttuurin piirissä. Uskonnoilla oli niin pitkään yksinoikeus henkisyyteen. Ne korostivat ikuisuusnäkökulman tärkeyttä ihmisen maallisella vaelluksella. Teosofiakin lähti liikkeelle ihmiselon aikaperspektiivistä perinteisestä itämaisten filosofioitten näkökulmasta. "Tuonpuoleisuus" korostui, kun tulevaisuuden lisäksi otettiin mukaan myös menneisyys. Oppi karmanlaista on edelleen yksi virkistävistä ja tärkeistä "kyljistä", joka edellä teosofia henkisenä filosofiana etenee länsimaissa. Ajatuksena se sekä sitoo että vapauttaa. Jokainen voi tehdä siitä omaan käteensä sopivan työkalun itsensä kehittämisessä. Vuosien varrella karman ymmärtämisharjoitukset ovat kantaneet hedelmää. Hyvä niin, mutta joskus tuntuu, että universaalisen veljeyden, kaiken elämän ykseyden harjoittamismenetelmien kehittäminen on jäänyt meiltä ihmisiltä vajaaksi.

Tunnustamme auliisti mentaalisesti, että "kaikki vaikuttaa kaikkeen", mutta kauhistumme helposti, kun joudumme kohtaamaan toimintamme vaikutuksen "kaikkeen". Joudumme tunnustamaan, että muista alueista, kulttuureista ja erilaisista ihmisistä ja heidän elämästään tietäminen ei auttanutkaan ykseysajattelun vahvistamisessa, vaikka niin luulimme aikana, jolloin ei ollut niin helppo olla selvillä koko maailman asioista kuin nyt. Päinvastoin riippuvuus yhteisestä pelottaa monia ja kasvattaa raja-aitojen pystyttäjiä. Olisiko seuraavan 150 vuoden harjoitustehtävänä kehittää ja tarjota ihmiskunnalle menetelmiä, joilla kehittää yksilöissä ja yhteisöissä luottamusta siihen, että Elämä kantaa meitä myös silloin, kun moninaisuus näyttää uhkaavan ykseyden asemaa? Miten harjoittelisimme sen tajuamista, että ykseys ja moninaisuus ovat saman asian kaksi puolta?