Blogi

Tarkkailija vai osallistuja?

2.2.2024 Annikki Arponen

Elämä, elämien Elämä on tarkoittanut meidät osallistumaan luomiseen kaikessa, mitä
kohtaamme. Nuivan suhtautumisen tai jopa kieltäytymisen perusteena on usein se,
että emme ole niin lahjakkaita tai emme ole saaneet yhtä paljon aineellisia resursseja
kuin jotkut toiset. Kyllähän minä, jos minulla vain … on yleinen asenne. On totta,
että tämänkertainen inkarnaatiomme on ehdollistanut meitä monessa suhteessa karma
apurinaan. Monia elämämme raja-aitoja ei enää voi muuttaa tai murtaa. Mutta ei se
ole tarkoituskaan. Karma tarjoaa ajan ja paikan, jossa jokaisen dharma on
toteutettavissa. Dharmamme on luomiseen osallistumista karman asettamin ehdoin.


     Jos ihminen kieltäytyy osallistumasta luomiseen, se "syö miestä" vähitellen
sisältäpäin. Syynä on usein omituinen käsitys luomisesta. Se pysyy mielessämme
tiukasti taiteellisuuden puolella ja ehkä biologisesti myös jälkeläisten hankkimisessa.
Luominen tarkoittaa kuitenkin yksinkertaisesti vain sitä, että antaa tulevaisuuden
vetovoiman voittaa menneisyyden inertian, jähmeyden. Niin ajatuksissaan,
tunteissaan kuin teoissaankin vimmatusti liikkeellä oleva nykyihmistä on turha
syyttää jähmeydestä. Vilkkaus, osallistuminen, osallisuus ja mukanaoleminen ovat
monelle paitsi elinehto myös ainoa todellisuus. Jos jää pois jostain, mitä on tekeillä,
lakkaa olemasta olemassa. Ihmiset suorastaan pursuvat tekemisenvimmaa, miten
voidaan edes puhua luomisesta kieltäytymisestä!


     Tavoitteellisuudessamme ja päämäärähakuisuudessamme meiltä jää huomaamatta,
että kyse on ennen kaikkea luomiseen osallistumisesta. Me emme osallistu luomiseen
antamalla kykymme tilanteen palvelukseen ajassa ja paikassa karman määräämin
ehdoin. Ei, me haluamme saada aikaan sen, minkä olemme tavoitteeksemme
asettaneet. Haluamme, että meillä on kyvyt ja mahdollisuudet saada aikaan itse
päättämämme lopputulos. Pelkkä osallistuminen johonkin epämääräiseen yhteiseen,
jossa toisten osallistuminen tuntuu usein vesittävän omat tavoitteet, ei riitä. Sen
merkitys jää hämäräksi eikä kanna sisäisesti eteenpäin.


     Moderni ihminen haluaa olla tarkkailija pikemminkin kuin osanottaja, myös omassa
elämässään. Me haluamme, että voisimme ja osaisimme analysoida elämää ja antaa
siitä lausunnon. On mahdotonta olla yhtä Elämän kanssa, jota pitää näin täydellisesti
erillisenä itsestään. Kaikkien kykyjensä luovuttaminen Elämän käytettäväksi tavalla,
joka sisältyy dharmaamme, olosuhteissa, jotka ovat määräytyneet karmallisesti, on
alemman konkreettisen mielemme näkökulmasta liian epämääräistä. Sen suostuttelu
mukaan vaatii hiukan työtä.