Ajan ja paikan rajoittamat

Annikki Arponen

Olemme jokainen ihminen oman aurinkokuntamme aurinko. Tulemme vain harvoin ajatelleeksi, että meistä jokainen on huomattavan valtakunnan hallitsija. Meillä on eritasoisia alamaisia hoitamassa eri tehtäviä valtakunnassamme. Tarkoitan ihmisen fyysisen, psyykkisen ja henkisen kokonaisuuden rakennetta. Meistä jokainen on kuningas ja hallitsija, jonka sana on laki alamaisille. Meissä tuon lain laatii mielemme, ja koko systeemi toimii mielemme lakien hengessä. Lainlaatijoina unohdamme usein suorittaa säätämiemme lakien perustuslaillisuustarkastuksen, toisi sanoen ovatko meidän käyttövälineillemme ja ympäristöllemme säätämämme laki maailmankaikkeuden perustuslain hengen mukainen: kaikki elämä on yhtä, ja me olemme yhtä kaiken elämän kanssa.

Ihmisen on tarkoitus olla paitsi omien käyttövälineittensä myös koko luomakunnan herra, muttei ei despoottina ja riistäjänä, vaan isänä ja aurinkona, joka hoitaa maailmakaikkeuden kaikkien eritasoisten tietoisuuksien pyhää tehtävää: auttaa tietoisuudessa jäljempänä tulevia kehittymään hyvin eteenpäin. Meidän ihmisten opetuslapsia ovat eläimet, kasvit, mineraalit ja elementaalit mm. on kehomme solut. Ihmistietoisuudesta jo päättötodistuksen saaneet jatkavat hekin samaa pyhää tehtävää eli ihmiskunnan opastamista kehittymisen tiellä. Korkeimmillakin olennoilla on vielä korkeammat opastajansa.

Monet ovat aidosti huolissaan siitä, kun eivät tiedä, miten voisivat olla avuksi muille ihmisille ja luomakunnalle. Ei näy löytyvän keinoa, jolla yksityinen ihminen voisi lisätä rauhaa ja hyvinvointia maailmassa niin, että se tuntuisi ja näkyisi, tai kuten me niin usein asian ilmaisemme, että siitä olisi jotain sellaista hyötyä, jonka me voisimme nähdä ja tuntea. On kuitenkin olemassa suora ja tehokas keino: lakata lisäämästä paniikkia ja hätäännystä alempien luomakuntien keskuudessa mukaan lukien oman organismimme solut. Se edellyttää kyllä todennäköisesti sen hyväksymistä, että tällä hetkellä on paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa suoranaisesti ja heti tuntuvasti, vaikka haluaisimme. Mutta tärkeimmän voimme aina tehdä: lakata olemasta huolissamme oman osuutemme vähäisestä näkyvyydestä. Jos emme voi tehdä mitään heti näkyvää, voimme aina tehdä näkymätöntä ainakin sen verran, että lakkaamme lisäämästä huolipilvien paksuutta.

Me aikaan ja paikkaan organismimme puolesta sidotut olemme niin vähäuskoisia kaiken sen suhteen, mikä ei ole meidän aikaamme ja meidän paikkaamme sidottu. Mielemme rakenne vaatii tapahtumiselta reaaliaikaisuutta eikä hevin suostu muuhun. Voi, jospa vain näkisitte, mitä ajatuksenne ja tunteenne saavat aikaan ympäristössänne, sanovat ne, jotka "näkevät". Jos vain näkisitte hyväntahtoisen ajatuksen ja tunteen vaikutuksen, ette haluaisi muuta tehdäkään!