Alcyone

Mestarin jalkojen juuressa

Tämän pienen kirjasen saneli nuorelle J.Krishnamurtille hänen henkinen opettajansa, Mestarinsa.

"Maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä – niitä, jotka tietävät ja niitä jotka eivät tiedä jumalallisesta suunnitelmasta – KEHITYKSESTÄ."

Kirjasessa on esitetty hyvin yksinkertaisesti ja selkeästi ne eettiset perusominaisuudet, jotka polulle pyrkijältä vaaditaan: erottamiskyky, pyyteettömyys, hyvä käytös ja rakkaus.

Kirjasen helppolukuisuus voi olla jopa hämäävää, mutta "opetus voi tuottaa hedelmää ainoastaan jos se toteutetaan elämässä".

Lukuisille eri uskontoja tunnustaville ihmisille eri puolilla maailmaa tämä kirja on muodostunut aarteeksi ja oppaaksi itsekasvatuksen vaikealla tiellä.


Annie Besant

Aikain viisaus

"Toimiaksemme oikein on välttämättä osattava ajatella oikein, elääksemme oikein on ymmärrettävä elämää", Annie Besant sanoo. Tämän kirjan teosofiset perusajatukset antavat ajattelullemme ja ymmärryksellemme uusia aineksia.

Johdannossa vertaillaan eri uskontoja ja löydetään niistä lukuisia yhtäläisyyksiä, jonka jälkeen ihmisen seitsemän värähtelykenttää käydään läpi taso tasolta. Kirja esittelee jälleensyntymisopin perusteet sekä siihen läheisesti liittyvän karman lain toiminnan. Lopuksi kuvaillaan ihmisen korkeampi kehitysvaihe sekä maailmankaikkeuden rakenne.

 

Annie Besant

Esipihassa

Tässä kirjassa kuvataan ihmisen henkistä kehitystä heräämisvaiheesta inhimilliseen täydellistymiseen. A. Besant on jakanut aiheen neljään osa-alueeseen: puhdistus, ajatusten tarkkailu, luonteen muovaaminen ja henkinen alkemia.

Itsekasvatukseen A. Besant tarjoaa monia hyvä apuneuvoja mutta osoittaa myös niitä salakareja, jotka uhkaavat vielä viimeisten vihkimystenkin kynnyksellä.

Esipihassa sopii itsekasvatusoppaaksi niille, jotka ovat oivaltaneet itsekasvatuksen välttämättömyyden ja haluavat omalta osaltaan edesauttaa ihmiskunnan kehitystä.

 

Annie Besant

Tajunta

Annie Besant selvittää luomista, ihmisen alkuperää, kehitystä ja päämäärää kirjassaan Tajunta. Tajunnan mysteeri on oleellinen tekijä ihmisen sielullisessa kehityksessä ja kasvussa.

Kirjan ensimmäisessä osassa kuvataan tajunnan aina inhimilliseen täydellistymiseen asti nojautuen Idän viisauden ja Salaisen Opin antamaan tietoon.

Toisessa osassa A.Besant käsittelee tahdon, himon ja tunteen olemusta sekä mm. tahdon vapautta ja himojen ja tunteiden hallintaa.

 

Bhagavad Gita

Bhagavad Gita eli Herran laulu on osa Intian suurta Mahabharata- eeposta, joka kuuluu maailman vanhimpaan kirjallisuuteen. Arjuna, ihminen on päättänyt kieltäytyä maallisista pyrkimyksistään ja omistautua kokonaan henkisille asioille. Ihmisen persoonallinen puoli ei kuitenkaan niin vain luovu vallastaan ja se eli Pandavat haastaa Arjunan (ihmisen henkisempi puoli) suureen taisteluun itseään vastaan.

Arjuna pyytää henkistä opettajaansa avukseen ja niin Krishnasta tulee hänen vaununajajansa. Ennen taistelua lamaannus ja epätoivo valtaavat Arjunan ja hän tuntee haluttomuutta tappaa "sukulaisiaan". Silloin Krishna ryhtyy puhumaan kertoen ihmisen korkeammista voimista, oikeasta asennoitumisesta ja oikeastsa toiminnasta. Arjunan epätoivo kaikkoaa ja hän kykenee Krishna vaununajajana saattamaan taistelunsa menestyksellisesti päätökseen.

Herran laulussa on 18 lukua ja kunkin niistä kerrotaan kuvaavan tiettyä "taistelun", inhimillisen kehityksen vaihetta.

 

Esoteerisen filosofian perusteet H.P. Blavatskyn mukaan

Toimittanut Ianthe H. Hoskins

Se erityinen tehtävä, johon H.P.Blavatsky ryhtyi kirjoitustyössään, oli kiinnittää länsimaiden huomio muinaisen viisauden opetuksin, idän pyhään tieteeseen. Salaisesta Opista H.P.B. sanoi: "Näitä totuuksia ei esitetä yliluonnollisina ilmoituksina eikä tekijä väitä saattavansa niitä ensimmäistä kertaa julki maailman historiassa. Se, mikä tähän teokseen sisältyy, löytyy näet hajallaan tuhansista kirjoista, suurten aasialaisten ja varhaisten eurooppalaisten uskontojen pyhistä kirjoituksista. Salakieleen kätkettynä ja vertauksiin verhottuna se on jäänyt tähän asti huomaamatta."

Salaisessa Opissa, Hunnuttomassa Isiksessä sekä H.P.B.:n suullisista opetuksista on koottu ne perusajatukset ja lähestymistavat, joiden ymmärtämistä H.P.B. piti edellytyksenä mm. Salaisen Opin tutkimiselle. Perimmäisen Ykseyden lisäksi kirjassa esitetään kolme perusväittämää, neljä perusajatusta, yhteenveto kuudesta luetellusta kohdasta, viisi toteennäytettyä faktaa ja kymmenen teemaa.

 

H.P. Blavatsky

Hiljaisuuden ääni

Hiljaisuuden ääni on osakäännös vanhasta itämaisesta "Kultaisten ohjeiden kirjasta", joka sisältää n. 90 pientä kirjoitelmaa. Muutamat niistä ovat Buddhaakin vanhempia ja ne kuuluvat idän esoteeristen koulujen opetuksiin.

Samasta opetussarjasta on lähtöisin Dzyanin kirjan stanzat, joita käsitellään H.P.Blavatskyn Salaisessa Opissa. Intian suuren eepoksen Mahabharatan Bhagavad Gita kuvailee samoja perusohjeita ja aatteita.

Hiljaisuuden äänen kieli on runollista ja siinä on paljon sanskritin kielisiä sanoja (sanoihin annetaa selitykset). Se on tarkoitettu, kuten omistuskirjoituksessakin kerrotaan niille "harvoille", jotka kykenevät tietoa tällaisessä muodossa vastaanottamaan.

 

H.P. Blavatsky

Salainen Oppi, Kolmas osa
bulletLuvut 1-16, moniste 134 s.
bulletLuvut 17-27, moniste 132 s.
bulletLuvut 28-38, moniste 88 s.
bulletLuvut 39-51, moniste 91 s.

Neljä monistetta, jotka käsittelevät okkultismin ja salatieteilijöiden historiaa, magian ja mysteerien alkuperää, adepteja ja vihittyjä sekä kierroksia ja avataroja. Monisteissa kerrotaan myös idän ja lännen filosofioista sekä kristinuskon ja Kabbalan symboliikasta. Lisäksi käsitellään alkemiaa, numerologiaa ja auringon ja tähtien symboliikkaa jne.

bullet

Selityksiä III osaan, moniste 71 s.

Tässä monisteessa on Blavatsky’n selityksiä esoteeriselle ryhmälleen. Siinä käsitellään mm. Ihmisen prinsiippejä ja sisäistä kehittymistä. Lisäksi siinä on katkelmia mm. Seuraavista aiheista: ihmisen psyykkinen näkö, havainto, tajunta, käpyrauhanen, tahto ja halu, unet, kuolema, astraalitaso, kuu ja aurinko.

Radha Burnier

Ihmisen uudistuminen

Teosofit eroavat vakaumuksensa, mielenkiintonsa kohteen tai lähestymistapansa puolesta. Heitä yhdistää kuitenkin syvä huoli ihmiskunnan kehityksestä ja täydellistymisestä, ei pelkästään materiaalisella ja intellektuaalisella tasolla, vaan myös moraalisella ja henkisellä.

Mitä syvemmin teosofi on omistautunut ihmiskunnan, ihmisen uudistumiselle, sitä kiihkeämmin hän pyrkii ymmärtämään itseään ja maailmaa. Hänen tavoitteenaan on löytää Hyvyyden ja Onnellisuuden lähde, johon kaikilla elävillä olennoilla on esikoisoikeus.

Radha Burnier, joka on ollut Kansainvälisen Teosofisen Seuran presidentti vuodesta 1980, johti heinäkuussa v. 1990 kahta seminaaria, joiden aiheena oli ihmisen uudistuminen. Tämä kirja on kokoelma hänen pitämistään luennoista.

 

Geoffrey Hodson

Luonnonhenget työssä ja touhussa

Arvostettu selvännäkijä Geoffrey Hodson kuvaa tässä viehättävässä kirjassa pitkäaikaisiin tutkimuksiinsa pohjautuen tonttuja, haltioita, maahisia, menninkäisiä, kääpiöitä, undiineja, merenhenkiä, keijukaisia, sylfiidejä ja devoja.

Ne ovat dynaamisia, värikkäitä, näkymättömiä muotoja ja voimia, jotka ympäröivät meitä. Ne matkivat meitä, nauravat meille ja ovat iloisia, surullisia, ylpeitä ja uteliaita aivan kuten mekin olemme uteliaita tietämään niistä.

Tämä valloittava kirja lukemattomista eetteri- ja astraalimuodoista on itse asiassa kuvaus toisesta tärkeästä kehitysmuodosta, joka kulkee rinnakkain ja sulautuneena omaan kehitystiehemme. Tämän rinnakkaismaailman ymmärtäminen ja kyky olla sen kanssa yhteistyössä on kadonnutta viisautta, joka meidän olisi tärkeää löytää uudestaan mm. yhteisen ympäristömme pelastamiseksi.

 

Geoffrey Hodson

Syntymän ihme

Syntymän ihme on selvänäkökyvyn avulla tehty pieni tutukimus hedelmöittymisen ja syntymän välisestä kehitysjaksosta. Hodson selvittelee syntyvän lapsen fyysisen sekä tunne- ja älyruumiin muodostumista ja eri osatekijöiden vaikutusta niihin.

 

Clara M. Codd

Elämän ajaton viisaus

Ihmisen elämän koko kirjo, ympäristömme ja kaiken pohjana toimivat luonnonlait levittäytyvät silmiemme eteen: kuinka kehräävä kissa luo vaaleanpunaista astraaliainetta tai miltä näyttävät ihmiskunnan tulevat kehitysnäkymät.

Teksti on helppolukuista ja elämänläheiset esimerkit eloisia. Kirjan lukeminen ei vaadi aikaisempaa tietoa aiheesta eikä teosofisen termistön tuntemista. Tämän lukukokemuksen jälkeen on helppo suunnistaa eteenpäin täsmällisempään tietoon haluamallaan osa-alueella.

 

Mabel Collins

Kun aurinko kiertää pohjoiseen

Kun aurinko kiertää pohjoiseen on tarkoitettu henkisen kehityskulun oppaaksi. Niitä kuukausia, jolloin aurinko kiertää pohjoiseen päin, pidetään henkisen kehityksen kannalta otollisimpina. Niihin sijoittuvat myös suurten maailmanuskontojen tärkeimmät juhlat. Etelän uskotaan kuuluvan Yamalle, kuoleman jumalalle. Mystiset mietiskelytekstit on tarkoitettu aloitettavaksi joulukuun ensimmäisenä päivänä jouluun, syntymän juhlaan valmistautumiseksi. Opiskelu kestää toukokuun loppuun saakka.

Mabel Collins, mystikko, selvännäkijä ja kirjailija oli H.P.Blavatskyn aikalainen ja työtoveri. He toimittivat yhdessä teosofista Lucifer-aikakauslehteä.

 

Mabel Collins

Valoa tielle

Valoa tielle on teosofisen mystiikan luetuimpia kirjasia. Mabel Collins on kirjannut sen hyvin vanhoista idän säilyttämistä esoteerisista opetuksista.

Se sisältää ensimmäiset ja toiset säännöt, jotka on kirjoitettu Oppimisen salin seinille. Näiden suorien käännösten lisäksi kirjassa on Mabel Collinsin antama selitysosa.

Tavanomaisesti luettuna kirja vaikuttaa jokseenkin hölynpölyltä, mutta se onkin tarkoitettu henkisen tien kulkijoille, "oppilaille", niille, jotka osaavat ottaa tietoa intuitiivisesti, sillä "Silmät eivät voi nähdä, ennen kuin ne ovat kadottaneet kyyneltymiskykynsä. Korvat eivät voi kuulla ennen kuin ne ovat menettäneet herkkyytensä. Ääni ei voi puhua Mestarin kuullen, ennen kuin se on kadottanut haavoittamiskykynsä. Sielu ei voi seisoa Mestarin läheisyydessä, ennen kuin sen jalat ovat sydänveressä pestyt."

Valoa tielle on teosofisen kirjallisuuden klassikko.

 

Dhammapada, buddhalainen mietelausekokoelma

Prinssi Siddhartha Gautama (557-477 eKr.) havahtui nuorena prinssinä järkyttyneenä ihmiselämään sisältyvään kärsimykseen, sairauteen ja kuolemaan. Hän jätti etuoikeutetun elämänsä keskittäen kaikki voimansa elämän arvoituksen ratkaisemiseen.

Vuosien tutkimisen ja mietiskelemisen jälkeen hän oivalsi totuuden ja valaistui - hänestä tuli Buddha. Hänelle paljastui olemisen suuri pyörä, hengen eli tajunnan kehityskulku monien muotojen läpi. Buddhan opetusten mukaan hengen rauha, nirvana oli saavutettavissa ainoastaan luopumalla itsekkyydestä, kuolevaisesta itsestä. Buddha keskitti oivalluksensa lauseeksi: luopua synnistä, pyrkiä hyvään ja puhdistaa sydämensä.

Dhammapada kuvaa buddhalaista itsekasvatuksen tietä. Kirjan lauseissa opppilas voi nähdä sielunsa kuin peilistä ja päätellä siitä, millä kohdalla tietä hän itse vaeltaa.

 

Yrjö Kallinen

Zen, Idän sanoma valaistuksesta

Zen-buddhalaisuus on maailmankatsomus, joka ei alistu analysoitavaksi oppirakennelmaksi. Kallinen pystyy kuitenkin viittauksin ja pikku kertomuksin valottamaan tämän filosofian olemusta. Hän myö vertailee buddhalaisuuden eri haaroja tuoden esille juuri sen, joka on zenille ominaisinta.

Materiaali koostuu sekä ikivanhoista perimätietona säilyneistä tarinoista että oman aikamme tutkijoiden työn tuloksista.

Kirjan lukeminen ei edellytä erityistä perehtyneisyyttä aiheeseen.

 

Lao-Tse

Tao-Te-King

Taoismi edustaa kiinalaisen kulttuurin henkistä ja mystistä puolta. Taolaisuuden peruskäsite on Tao, tie, joka käsittää kaiken olevan ja jota voi kuvata vain paradoksein.Kun Tao vallitsee luonto on tasapainossa, ihmiset elävät luonnonmukaista elämää eikä hallitsijoita tarvita. Taolaiset vastustivat kungfutselaisuutta ja elämistä sääntöjen mukaan. Taoismin perustaja Lao-Tse eli 700-luvulla e.Kr.

"Opiskeleminen tarkoittaa lisäämistä päivä päivältä. Taon seuraaminen tarkoittaa vähentämistä päivä päivältä. Vähentää päivä päivältä, kunnes on päässyt siihen, ettei puutu enää asioiden kulkuun. Kun toimii puuttumatta asioiden kulkuun, ei mitään jää tekemättä. Maailman hallinta saavutetaan toimimalla puuttumatta asioiden kulkuun. Asioiden kulkuun puuttumalla ei ole arvollinen maailman hallitsijaksi."

 

Layton, Eunice S ja Felix

Teosofia -avain ymmärtämiseen

Miksi elämme? Onko elämää kuoleman jälkeen? Kuinka saavutamme sisäisen rauhan?

Koulutuksensa ja monivuotisen luennointikokemuksensa perusteella Laytonit kykenevät lähestymään teosofian metafyysisiä periaatteita helposti ymmärrettävällä tavalla ja soveltamaan niitä nykyihmisen jokapäiväiseen elämään.

Kirja kuvaa mm. jumalaista suunnitelmaa, ihmisen dynaamisia voimia, luonnetta, mietiskelyä, elämää suurena seikkailuna, veljeyttä, kehityksen polkua.

Kirja sopii yleisesitykseksi teosofisista käsitteistä ja periaatteista.

 

Leadbeater, C.W.

Okkultinen elämä

Leadbeater selvittää arkisen elämän näkymätöntä puolta yksinkertaisella tavalla. Hän kuvailee niitä seurauksia, joita erilaisilla ajatuksillamme, tunteillamme ja fyysisellä toiminnallamme aiheutamme näkymättömään maailmaan ja sitä kautta myös näkyvään maailmaan.

Kirja on otsikoitu tiuhaan ja siten se soveltuu myös hakuteokseksi.

 

Leadbeater, C.W.

Tsakrat

Ihminen on paljon enemmän kuin me voimme hänessä nähdä. C.W.Leadbeater:"Eräs yleisimpiä erehdyksiä on otaksuma. että aistiemme havaittavissa oleva on kaikki mikä on havaittavissa."

C.W.Leadbeater on tunnettu selvännäkijä ja hän kuvailee omiin havaintoihinsa perustaen ihmisen psyykkisiä keskuksia, tsakroja, jotka ilmenevät selvännäkijälle loistavan värikkäinä voimanpyörteinä eri kohdissa kehoamme. Kirjassa on Leadbeaterin kuvausten mukaisia värikuvia tsakroista.

Kirja selostaa tsakrojen toimintaa ja niiden merkitystä hyvinvoinnillemme tuoden jälleen esille ikivanhan tiedon meissä olevista, piilevistä voimavaroista.

 

Lytton, Bulwer

Zanoni

Kirjassa kerrotaan ihmeellisiä asioita Zanon nimisestä miehestä, jolla on suuremmat voimat ja kyvyt kuin tavallisella kuolevaisella. Hän tuntee elämännesteen ja kuolemattomuuden salaisuuden ja saattaa elää vanhenematta maan päällä niin kauan kuin haluaa.

Bulwer Lyttonin Zanonia on pidetty sekä historiallisena että symbolisena teoksena, joka sisältää paljon salatieteellistä viisautta, mutta kirja voi lukea myös tavallisena romaanina.

 

Purucker, G. de

Elämisen taidon kultaiset ohjeet

Kirjanen sisältää hiljaiseen tutkiskeluun ja mietiskelyyn tarkoitettuja opetuksia henkisen tiedon etsijöille. G. de Puruckerin kirja sisältää otteita samoista opinlähteistä kuin H.P.Blavatskyn Hiljaisuuden äänikin, mutta näissä ohjeissa ne annetaan länsimaalaiselle helpommin omaksuttavassa muodossa. Kirjaa voisi kutsua myös henkiseksi hartauskirjaksi.

Kirja sisältää otsakkeet: Tie maailmakaikkeuden sydämeen, Vanhuus, sairaus ja kuolema, Sisäinen Jumala, Erillisyyden harhaoppi, Rakkaus on maailmankaikkeuden koossapitävä voima, Oppilaan polku ja Myötätunnon Buddhat.

G. de Purucker: "Tätä polkua kutsutaan usein "tieksi", mutta itse asiassa se on kuitenkin ihmissydämen avautumista, -ei fyysisen sydämen, vaan hänen olemuksensa sisimmän, ihmisen olennaisimman osan avautumista... Tämä on sydämen oppia, salaista oppia.

... Kuinka voi elää elämänsä edistyäkseen tällä polulla? Puhdas sydän, puhdas mieli, innokas järki saavuttaakseen petäämätön henkinen käsityskyky, - nämä ovat ne kultaisen portaan askelmat, joita nousemalla saavutte viisauden temppeliin".

SaNAT, ARYEL



Krishnamurtin sisäinen elämä

Mielenkiintoinen johdatus aikamme merkittävimmän ihmisen ja maailmanopettajan sisäisen elämän ymmärtämiseen. Lukijan on mahdollisuus kirjan avulla ymmärtää Krishnamurtin opetusten todellista syvyyttä.

Slater, V.W.

Raja-jooga

Joogan tavoitteena on ihmisen yksilöllisen hengen yhdistäminen suurempaan jumalalliseen henkeen. Joogan harjoittaminen merkitsee ruumiin, mielen ja sielun puhdistamista ja niiden valmistamista autuuden näkemiseen.

Tämä kirja perustuu Patanjalin joogasutriin. Raja- eli kuningasjoogan sanotaan sisältävän kaikki muut kuusi joogan lajia. Sitä pidetään myös tahdon joogana ja varhaisimpana ja tieteellisimpänä tutkielmana itsensä muuntamisesta yhteyden saavuttamiseksi Todelliseen, Ikuiseen. Se kuvataan kahdeksanportaisena tienä:

1. Pidättyminen vääristä teoista (itsehillintä)
2. Sääntöjen noudattaminen (kurinalaisuus)
3. Asentoharjoitukset
4. Hengityksen hallinta
5. Aistien hallinta
6. Keskittyminen
7. Mietiskely
8. Mietiskelyn täyttymys eli kontemplaatio

Kirja on opas 10 kuukautta kestävälle itseopiskelulle. Harjoitukset ja ohjeet sisältävät moraalisen ja eetisen käyttäytymisen, ruumiinkunnosta huolehtimisen, oikean hengityksen, aistien hallinnan ja tärkeimmän - mietiskelyn.

 

Taimni, I.K.

Itsen löytäminen rakkauden avulla

Meissä olevan korkeamman Itsen tuntemiseksi on useita eri suuntautumisvaihtoehtoja. Antaumuksen eli rakkauden polkua pidetään yleisesti tiedon polun eli jnana-joogan vaihtoehtona. Karma-joogan ajatellaan pohjustavan ja tukevan kumpaakin edellä mainittua.

Ne eivät kuitenkaan sulje pois toisiaan vaan muodostavat pikemmin turvallisen kokonaisuuden ihmisen monipuoliselle kehitykselle. "Jokainen ihminen on itselleen tie, totuus ja elämä." ja jopa saman elämän eri vaiheissa painopiste on eri asioissa. Usein tunteelliset ihmiset kokevat Bhakti-margan, rakkauden tien itselleen läheisimmäksi.

Kirjanen perustuu Naradan Bhakti Sutriin ja antaa hyvän yleiskuvan kuinka lähestyä rakkauden tietä Itseä, Jumalaa.

I.K.Taimni: "Mystikko tunee mielenkiintoa Jumalaan ja yksinomaan Jumalaan ja hän pitää koko elämäänsä itsensä ja Jumalan välisenä asiana. Bhakti Sutrassa ei käsitellä mitään abstraktisia filosofisia kysymyksiä tai siddhien kehittämiskysymystä.

... Mitä enemmän rakastamme Jumalaa, sitä enemmän tunnemme Häntä ja mitä enemmän tunnemme Häntä, sitä enemmän rakkautemme Häneen kasvaa, kunnes tieto ja rakkaus sulautuvat sen Todellisuuden tietoisuuden pysyväksi tilaksi, johon on viitattu Itsen tuntemisena."

Takaisin kirjaluetteloon

Aloitussivulle